Kuvankäsittelyä ja virtuaalihahmoja

Monet pitävät valokuvien otosta ja keräilystä, ja erityisesti selfiet ovat tämän hetken kuumimpia tapoja ottaa kuvia. Toiset säilyttävät kuvia tietokoneessa tai mobiililaitteessa, jossa niitä voidaan ihailla ja lähetellä eteenpäin tuttaville esimerkiksi sähköpostitse tai multimediaviestillä. Toiset taas säilyttävät kuvia valokuva-albumissa tai hyllyllä trendikkäissä kehyksissä. Kuvien käsittely ja muokkaaminen on monelta kuitenkin jäänyt vähiin, vaikka tämän päivän laitteet sen mahdollistavatkin.

Kuvien jälkikäsittely ei itsessään ole vaikeaa, sillä se on kaikessa yksinkertaisuudessaan kuvatiedostojen muokkaamista tai käsittelyä kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvankäsittelyssä muokataan pikseleitä esimerkiksi niiden määrää, sijaintia, kirkkautta ja väriä. Kuvankäsittelyä voidaan tehdä kuvankäsittelyohjelman avulla, joka on suunniteltu käsittelemään digitaalisesti tallennettuja kuvia.

Miksi tyytyä keskinkertaiseen kuvaan, joka on miellyttävä, mutta ei aivan täysin onnistunut, kun tämän päivän teknologialla voidaan muokata kuvasta version, jollaisen alkujaan halusi ikuistaa. Kuvia voidaan käsitellä, eli editoida usealla eri tavalla ja helpointa on aloittaa muokkaaminen rajaamalla kuvaa. Rajaus mahdollistaa kuvasta sen kaikkein mielenkiintoisimman tarkentamisen, esimerkiksi kun kuvauksen kohteena oleva asia sijaitsee kuvassa aivan liian kaukana ja jää näin ympäristönsä varjoon. Rajaamalla kuvaa saadaan itse kuvauksen kohteena oleva asia keskitetyksi. Lisäksi voidaan vaikuttaa kuvan kirkkauteen, mikä on erinomainen asia, sillä usein kuvista saattaa tulla liian hämäriä tai aivan liian kirkkaita.

Vaativaan kuvankäsittelyyn sopii esimerkiksi monelle tuttua nimiä kantava Photoshop, joka mahdollistaa kuvan suuren ja monipuolisen muokkauksen. Toki markkinoilta löytyy useita muita ohjelmia, kuten esimerkiksi Corel ja Paint.NET, joka on maksuton ohjelma, mutta Photoshop on näistä ohjelmista tunnetuin ja suosituin, sillä kukapa ei olisi kuullut ”photoshoppauksesta”.

Kuvankäsittelyohjelmat mahdollistavat keskinkertaisten kuvien muokkaamisen huomattavasti tyylikkäämpään muotoon, mikä on ilo hieman taitamattomammille valokuvaajille. Silloin kun kuvankäsittely useimmissa tapauksissa menee liiallisuuksiin, puhutaan retusoinnista, joka ei ole enää kuvan muokkaamista, vaan sen muuttamista. Näistä lipsauksista löytyy internetistä useita esimerkkejä, jolloin luonnollista kuvaa on muutettu niin, että siitä on tullut epäaito ja luonnoton.

Avatar – virtuaalimaailman minä

Virtuaalimaailmasta löytyy äärettömästi muokattavia aineksia, kuten esimerkiksi monimuotoisissa roolipeleissä esiintyvät hahmot, jotka edustavat kuvitteellisen maailman sankareita ja roistoja. Roolipelit ovat erittäin suosittuja ja niitä pelataan sekä tietokoneella kuin myös pelikonsoleilla. Lautaroolipeli Dungeons & Dragons oli ensimmäisiä todella tunnettuja avattaria sisältäviä roolipelejä, joka on saanut seurakseen entistä kehittyneempiä roolipeliversioita. Kaikille virtuaalimaailmaan sijoittuville roolipeleille on kuitenkin yhteistä pelin sankari tai sankaritar, jota pelaaja ohjaa ja hallitsee. Hahmolle on annettu yhteinen nimike avatar, joka on pelaajan edustaja jännittävissä virtuaalimaailmoissa. Pelaaja esiintyy avatar-hahmona erilaisissa virtuaalipeleissä, jolle pelaaja pelistä riippuen luo mieleisensä ulkonäön, ulkoasun ja luonteen. Pelaaja etenee pelissä avattaren kautta ja vaikuttaa pelin kulkuun kehittyen pelin myötä.

Avatar

Avatar luodaan pelattavasta pelistä riippuen valitsemalla jokin tarjolla olevista hahmoista ja hahmon ympärille luodaan persoonallisuus valitsemalla yleensä eri kategorioista sopivia ominaisuuksia. Näistä rakentuu avattaren persoonallisuus ja erityistaidot, joita käytetään myöhemmin hyväksi pelissä. Pelin luonteesta riippuen avatar tulee kehittymään pelin kulun myötä, mikä tapahtuu hankkimalla pelin aikana esimerkiksi erilaisia pisteitä. Nämä voidaan muuttaa erilaisiin kykyihin, joiden ansiosta pelihahmo kehittyy pelaajan haluamalla tavalla.

Virtuaalista livepokeria

Pokeri on korttipelien kuningas, joka on vakiinnuttanut paikkansa niin fyysisillä- kuin nettikasinoillakin. Vaikka fyysisellä kasinolla onkin oma tunnelmansa, on virtuaalisessa pelaamisessakin nykyään monia vaihtoehtoja. Joillakin nettikasinoilla voi pelata videokuvan kautta, jolloin näet vastapelaajasi ja jopa korttien jakajan nettikameran kautta. Toinen suosittu tapa on kehittää itselleen avatar, eli omavalitsemasi kuva edustamaan sinua pelatessasi nettikasinolla. Kuva voi olla esimerkiksi oikea valokuva itsestäsi, tai joillakin sivustoilla voit myös vaihtoehtoisesti ladata internetistä mieluisen kuvan edustamaan itseäsi pokeripöydän ääreen. Nettipokeripöydässä näet tällöin vastapelaajiesi avatarit, ja he näkevät sinun kuvasi. Avatarin luominen tekee pelaamisesta yksilöllisempää ja persoonallisempaa, mutta se tekee hyvää myös imagollesi. Esimerkiksi PokerStars –kasinolla valitsemasi avatar saa viereensä tähtiä sen mukaan, kun edistyt pelissä. Näin vastapelaajasikin näkevät, kuinka taitava pokerihai olet.

12683100-online-poker-player

Roolipeli visuaalisella pelilaudalla

4960646-fantasy-mageInternetissä voidaan pelata myös hieman toisenlaista roolipeliä, jossa tarinan kulku tapahtuu virtuaalisella pelilaudalla. Pelin toiminta käydään esimerkiksi keskustelupalstoilla tai käyttämällä ohjelmistoa, kuten esimerkiksi OpenRPG. Tässä pelissä voidaan käyttää hyväksi kuvankäsittelyä, sillä pelaajien tulee hankkia itselleen pelihahmo, eli avatar, jonka pohjaksi voi poimia kuvia internetistä ja muokata itselleen sopivaksi tarkistaen ensin luonnollisesti pelissä hahmoille ja niiden ulkoasuun luodut vaatimukset. Hahmo etenee ja toimii pelaajan kirjoitusten mukaan, joten pelaajat tietävät pelihahmon liikkeistä ainoastaan pelaajan kirjoitelmien perusteella. Nämä roolipelit perustuvat usein tunnettuihin fantasiamaailmoihin, jotka löytyvät kirjoista ja elokuvista. Roolipeleistä kiinnostuneen kannattaa tutustua peleihin lisää täällä.