Hyviä blogisivustoja

Blogit ovat vallanneet Suomen. Niitä tuntuu löytyvän aihepiiristä kuin aihepiiristä ja vaikka monet niistä ovatkin välillä melkoista kuraa (anteeksi vain kirjoittajille) keskittyen vain oman elämänsä esittelyyn, niin seassa on silti melkoinen määrä sitä mielenkiintoistakin materiaalia. Jos ei yhtään vielä ennestään tiedä millaista blogia alkaisi seuraamaan, niin erilaiset blogisivustot ovat hyvä paikka lähteä liikkeelle. Ne kasaavat sivuilleen samantyylisiä blogeja, joista onkin sitten jo paljon helpompi lähteä etsimään ne omat suosikit.

Tämän hetken kuumia blogeja tuntuvat olevan kaikenlaiset muotiin ja kauneuteen liittyvät blogit ja niitä onkin paljon tarjolla. Monien blogit ovat vieraita suuremmalle yleisölle, eikä niitä oikein millään hakukoneellakaan löydä, mutta välillä näitäkin blogeja onnistaa ja ne onnistuvat pääsemään jonkin isomman blogisivuston sivulle. Tällaisia isoja sivustoja, jotka kasaavat siipiensä suojaa pienempiä, ovat mm. Indiedays. Jälkimmäisessä eli Lilyssä blogit ovat jaoteltu kolmeen eri kategoriaan eli muoti/kauneus/hyväolo, ruoka/sisustus/matkat sekä suhteet/perheet/puheenaiheet/kulttuuri. Lily on myös muotilehti Trendin blogin alusta, ja etusivua alaspäin vierittämällä pääsee ottamaan osaa myös lehden kyselyihin, joissa tällä kertaa tuntuu olevan hääteema. Etusivulta myöskin saa hieman jo osviittaa eri aihealueiden blogeista ja pientä esimakua, millaista tekstiä on sivuilta odotettavissa. Kirjoittajia blogeilla on useampia, ja onpa seassa myös puhtaasti miehistä näkökulmaa asioihin tuova blogi, nimittäin Isyyspakkaus, joka on 3-kymppisen Tommin hersyvää kuvausta siitä, kuinka parivuotias taapero osaa jo viedä vanhempiaan kuin pässiä narussa.

Indiedayssä bloggaajia löytyy huomattavasti enemmän, ja heidän sivuillaan on myös blogit hieman jaoteltu, jotta uusien lukijoiden olisi helpompi sivuilla navigoida. Etusivu näyttää kuinka monta blogia kustakin aihealueesta on viimeisen vuorokauden aikana päivitetty. Etusivulta on myös kätevä saada kurkistusta eri blogien aihealueeseen, sillä kiinnostavimmat postaukset pääsevät myöskin etusivulle, josta lukijoiden on helppo suunnata kohti niitä blogeja, jotka eniten kiinnostavat. Ongelmaksi muodostuu enää vain aika, sillä mielenkiintoisia blogeja olisi luettavana niin paljon, että ei millään aika riitä niihin kaikkiin.

Vaikka sekä Indiedaysin että Lilyn alaisuudesta löytyy omat aihealueensa niin ruoalle kuin matkailullekin, on näitä silti kiva etsiä myös omilta sivuiltaan. Rantapallo -matkailusivusto on valmiiksi kasannut 10 parasta matkablogia, joiden parissa voi lähteä nojatuolimatkalle maailman ympäri. Suomen Ruokablogit -sivustolta puolestaan löytyvät linkit maistuvimpiin leipomuksiin ja suussa sulaviin keitoksiin. Jos ei ruokablogeja lukemalla saa muuta aikaiseksi niin ainakin järjettömän nälän.

Jos tuntuu että jokin jäi vielä puuttumaan, voi asiaa paikkailla Blogilistan parissa, josta blogeja voi hakea eri avainsanoilla. Tai valita lukemisensa sen perusteella mitä muut pitävät kuumana juuri tällä hetkellä. Hauskoja lukuhetkiä blogien parissa.